Monday, 31 March 2014

Pentumuistiinpanoja

Pentuaika menee niin hurjaa vauhtia ja on niin äkkiä ohi, että pitää laittaa jotain juttuja ylös muistoksi, niitä on sitten myöhemmin mukava lueskella. Muistot ovat muuten niin hataria. Kelasin taaksepäin Lulun pentuaikaan, mutta ei sieltäkään niin montaa merkintää löytynyt. Kävin maaliskuun valokuvat läpi, ja niin on vaan siinä ajassa pienen pienestä, kiharaisesta lelukoirasta jo kasvanut rasvakikkurainen pikkuriiviö. Hurjasti se on rohkaistunutkin, kun se aluksi ei oikein uskaltanut ottaa ulkona askeltakaan, viihtyy se nyt pitkiä aikoja aikuisten koirien kanssa pihalla keskenään leikkimässä ja peuhaamassa. Naapurin koirien haukku jännitti ensin, mutta nyt jo menee iloisesti häntä vipattaen niitäkin moikkailemaan. Isoja koiria ei olla kauheasti tavattu, mutta tuskinpa nekään pelottavat, kun naapurin hevosten kanssa tuo olisi menossa tekemään lähempää tuttavuutta laitumelle, jos en olisi tarkkana. Kovasti häntä vipattaa hepoillekin.

Luppakolva tulee!
Jos tuota pentua pitäisi yhdellä sanalla kuvata, se olisi 'sitkeä'. Sen kanssa olisi varmaan Tuire Kaimion pentukirjan ohjeet olleet hyvät, eli tehdään jokainen asia pikkuhiljaa totutellen ja positiivisesti vahvistaen. Mutta kun aina ei ole aikaa tai kärsivällisyyttä tehdä pitemmän kautta, ollaan sitten jouduttu vähän tappelemaan. Aluksi suuri ongelma oli kaulapanta. Sitkeästi pentu inhosi pantaa eikä suostunut liikkumaan askeltakaan panta tai valjaat päällä. Lopulta nyt parin viikon sinnittelyn jälkeen on panta hyväksytty, sen laittaminen on vielä vähän inhottavaa, mutta panta kaulassa mennään ihan normivauhtia jo. Hihnaa siihen ei kuitenkaan vielä saa laittaa kiinni, muuten tulee taas täysstoppi. Ne kerrat, kun ollaan jossain ihmisten ilmoilla oltu, on menneet suurimmaksi osaksi pennun mököttäessä valjaiden/hihnan takia. Lauantaina oltiin ATT:llä katsomassa kisoja ja sielläkään ei suostuttu hihnan kanssa liikkua mihinkään. Bertha saikin sitten katsella kisamenoa omasta ja vähän vieraidenkin ihmisten sylistä käsin.

Luonnetta tuosta pienestä pakkauksesta todellakin löytyy. Kynsien leikkuu oli hirveä taistelu, kampaa sille saa sentään vähän näyttää mutta nopeasti alkaa suuttua sillekin kapistukselle. Kohta pitäisi jo nyppiä korvakarvat, mitenkähän siinä käy? Bertha tuli kynsienleikkuutaistelun ja osaksi myös kaulapantataistelun takia kovin epäluuloiseksi, ja lähtee välillä karkuun kun lähestyn sitä, pentu kun luulee että nyt sen päänmenoksi on taas suunniteltu jotain. Toisaalta taas välillä on ihan lempeä ja antaa ottaa syliin ilman ongelmia. Agilitykoiraksi tuo näyttäisi soveltuvan ainakin mainiosti, pentu on todella jäntevä ja hyvä liikkumaan. Jo ihan pienestä asti se meni ulkoportaat itse. Alin porras on vähän korkeampi, ja kun pentu ei päässyt sille itse, keksi se välkkynä kiertää sivusta kukkalaatikon kautta ja näin se pääsi portaat itse ylös ja alas. Myöskin metsässä se kulkee todella reippaasti kaikkien risujen ja kantojen yli kirmaten. Aluksi kannoin sitä paljon, mutta vähitellen se on juossut itse enemmän ja enemmän, ja nyt  reilun 11 viikon iässä kantaminen aiheuttaa valitusta ja pentu haluaisi juosta koko ulkoilulenkin itse. Se on myös alusta asti pysytellyt todella hyvin vanhempien vauhdissa metsäpoluilla. Todella reipas liikkuja. Ruokahalu sillä on suunnaton ja ahneuden ansiosta se oppi nimensä ihan pikkuisena jo ja tulee heti luokse, kun sitä kutsuu nimeltä. Jotain pieniä naksuttelujuttuja ollaan tehty ja pentu tuntuisi olevan kovin fiksu ja keskittyy hyvin. Välillä on vaikea tajuta, miten pieni se oikeasti onkaan, kun siinä on jotain tiettyä pikkuvanhaa tai kypsää käytöstä. Toki se sitten muistuttaa olevansa pentu roikkumalla äristen lahkeessa tai pissaamalla matolle. Taistelutahtoa Bertassa on myöskin mukavasti, hirveän ärinän kera se taistelee lelusta. Pallon perään se kyllä lähtee, mutta ei ihan luonnostaan tuo tavaroita takaisin. Ennemmin se vaan roikkuu niissä tai kaikista mieluiten puree kättä ja sormia :)

Niin se on pieni kietonut pikkuvarpaansa ympärille minun lisäkseni myös aikuiset koirat. Iineksellä ei ole oikein mitään sanottavaa asioihin, sen ruuat syödään, siltä viedään lelut suusta ja sitä purraan korvasta, hännästä ja jaloista. Iines on niin hieno ja kiltti leikkitäti, vain ajoittain sitä pitää vähän komentaa ettei niin rajusti törmäile pentuun juoksuleikeissä. Lulu on myös todella kärsivällinen leikittäjä, joka tosin sentään pikkuisen yrittää välillä opettaa riiviötä tavoille. Kolmestaan ne leikkivät pihalla ja välillä sisälläkin ja ovat oikein mukava pikku lauma.

Iines-tätin leikitystä
Pulle-serkun kanssa

Sellainen se on. Meidän pikkuinen Bertha.

No comments: