Sunday, 16 June 2013

Semmoset äsämmät


Ei menneet nämä SM:t ihan Suunnitelmien Mukaan. Viikolla venäytin selkäni kun otin pienen juoksuspurtin. En kuitenkaan sitten enää edes muistanut koko juttua, kunnes perjantai-iltana tein Lulun kanssa pihalla vähän puunkiertoja, ja yhtäkkiä kipu iski oikein kunnolla. Ihan kuin pakarassa olisi jotain revennyt ja kipu säteili selkään ja reiteen. Juokseminen ei siinä kylmiä väreitä ja pyörrytystä aiheuttavassa kivussa onnistunut, joten minun oli pakko ilmoittaa, ettei voida Lulun kanssa osallistua joukkuekisaan lauantaina. Onneksi varakoirakko pääsi paikkaamaan ja itse kävin lauantaina lääkärissä hakemassa kipulääkkeet ja varmistuksen siitä, että kyseessä ei ollut lihasrevähdys vaan lanneselän venähdys ja jotain iskiakseen viittaavaa. Lääkkeet auttoikin sikäli hyvin, että sunnuntaiaamuna olo oli paljon parempi ja pystyin osallistua yksilökisaan. Lämmitellessä ei tuntunut mitään kipua, mutta totta kai koko ajan mielessä painoi loukkaantuminen ja se, uskaltaisinko juosta kunnolla. Alkuradasta olinkin ihan pihalla ja lähdin neloshypyn jälkeen ohjaamaan aivan väärään suuntaan. Ennen keppejä oli tarkoitus tehdä sylivekki hypylle, mutta se jäi vajaaksi ja tuli aika kaarros ennen keppejä. Muuten rata meni ihan kivasti, jos ei nyt kuitenkaan mitään huippuvauhtia (video). Medien radalla oli aika tiukka ihanneaika, nopeimmat vetivät -4 sek ja meille tuli yliaikaa 1,76. Sillä irtosi vasta sija 63 eikä valitettavasti pääsyä finaaliin. Minusta kuitenkin hyvä, että ihanneaika oli noin tiukka, sillä karsiutui paljon hitaampia koiria pois. Oli nimittäin aika turruttavaa katsoa minien finaalia, jossa starttasi 95 koiraa joista yli puolella ei ole mitään mahdollisuuksia kärkeen. Jos olisin ollut kunnossa ja/tai ohjannut kunnolla, olisi ehkä päästy ihanneaikaan, ehkä ei. Taso oli tosi kova ja nopeimmat medikoirat on isoja ja menee lujaa. Lululla alkaa taas olla sellainen kausi, että se mieluummin vain nukkuisi tai haistelisi kukkasia, joten senkin takia oli nyt parhain vauhti unohtunut. Kiva kuitenkin, että päästiin osallistumaan. Ja kyllä finaaleita oli upea katsella paikan päällä, vaikka koko minien kisan ajan satoikin vettä. Hienot mestarit ja mitalistit saatiin taas Suomenmaahan. Omaan seuraankin tuli 2 mitalia, maksien upea joukkuehopea sekä minien yksilökulta, onnea!

No comments: