Friday, 19 April 2013

Ohjaajan oppitunti

Tiistaina käytiin huvin ja urheilun vuoksi ATT:n epiksissä. Puma ja Lulu osallistui molemmat avoimeen luokkaan. Ensin Puumis. Neljäs este oli putki, siinä käskytin putki MENE MENE ja Puumis tuli sitten takaisin putkesta katsomaan, että mitä mä oikein huudan. Siitä siis kielto. Muuten rata meni ihan rapsakasti, puomia en katsonut joten ei hajuakaan mistä vapautin. Lulun rata sitten, päätin vaan vetää täysillä. Ehkä rataprofiilin vika, mutta tuntui kuin olisin saanut hoputtaa koiraa koko ajan. Ihan kivasti Lulu kuitenkin kulki. Puomilla lähdin juoksemaan, ajattelin pysähtyä, mutta sitten kiihdytinkin juoksua enkä edes katsonut koiraa mitä nyt silmäkulmasta ehkä vähän näytti loikkaavan ja ilmeisesti saatiin puomilta nyt Lulun uran ensimmäinen kontaktivirhe! Ainakin tuloksissa oli vitonen (nopeimmalla ajalla). Aijaijai minua, otin kontaktivirheen! Ja mikä siinä on niin vaikeaa, ettei voi katsoa sitä koiraa siinä alasmenolla? Jotenkin se niin kauhistuttaa. Että olipa nyt hyvä opetus tämä ja onneksi tapahtui epiksissä, eli jos pysäytät niin pysäytät selvästi ja myös oman liikkeen. Ja katsot mitä se koira tekee ennenkuin vapautat. Tämä on just se juttu mitä inhoan pysäytyskontakteissa, mulla ei vaan ole kärsivällisyyttä eikä hermoja ohjata niitä kunnolla. Hyi minua. Juoksukontaktit sopii kyllä omaan tyyliin paremmin, kun niitä ei tarvi sen kummemmin kytätä eikä ohjata.

Maanantaina P&L oli myös mukana hallilla kun oli mun koulutus, tein niillä A-putkierottelua. Puma meni ihan hyvin, se ei tosin siinä vauhdissaan paljon kuuntele mikä käsky sieltä tulee, mutta pidemmällä matkalla ehkä ehtii kuulla käskynkin. Lulu sensijaan oli ihan lapsinero! Se meni niiiin upeasti, kuunteli käskyt ja valitsi aina oikean esteen. Mun pieni lapsinero ♡ 

Puumiksen valeraskaus on selvästi ohi, se on taas oma pirteä ja aktiivinen itsensä. Välillä kuitenkin pitää levätäkin, ja sitä hommaa voi tehdä kaikenlaisissa eri asennoissa.

Kelpien toukka kotilossaan



Lululla ei aina tahdo toinen takajalka mahtua mukaan petiin, nukkuu usein yksi jalka laidan yli

No comments: