Sunday, 3 February 2013

Takaisin tauolta

Puma on ollut nyt 3 viikkoa juoksutauolla eikä ole sinä aikana harrastanut paljon mitään muuta kuin lenkkeilyä. Thelma myöskin on ollut toimetonna, mutta Lulua on pakko ollut viedä treenaamaan, koska sillä on nyt joku ihmeellinen riiviöenergiakausi. Päivisin se alkaa jo alkuiltapäivästä hyppimään mua vasten, tuomaan lelua ja kaikin puolin häiriköimään. Vähän niinkuin näin: Klik Karkailu on aivan lähtenyt käsistä, nyt Lulu ottaa hatkat jo omalta pihaltakin ja käy ihan omat reissunsa lenkkien lisäksi. Joten olen sitten aina sopivan paikan tullen vienyt sitä esteille, jotta se saisi vähän virtaa purettua. Juoksupuomin kanssa otettiin jo yksi kerta kokonaisella esteellä, näytti suht hyvältä, takajalkahittejä. Lisäksi on treenattu keppejä ja valsseja sekä takaaleikkauksia. Olisi niin kiva päästä sen kanssa kisaamaan ja sertijahtiin, mutta nyt ei ole ihan lähiaikoina mitään sopivia kisoja lähistöllä. Kyllä niitä sitten taas maaliskuun jälkeen alkaa tulemaan.

Riiviöjengiläinen

Tänä viikonloppuna loppui Puumiksen juoksutauko, kun se pääsi lauantaina ATT:n hallilla Elinan koulutukseen. Jestas että se oli innoissaan! Tauko todellakin tekee terää. Alussa ihan hurja draivi ja vauhti, 20 min treenipätkä oli vaan aika paljon ja lopussa alkoi jo hiipua väsymyksen takia, mutta kyllä se tykkäsi! Tosi hyvät treenit oli, rata oli kiva, siinä sai mennä sekä lujaa suoraa että tehdä erilaisia ratkaisuja. Alussa oli kepit vastaanottaen avokulmaan, tämä oli uusi juttu mutta meni ihan hienosti. Piti lähteä ajoissa liikkeelle, mutta ottaa ensimmäinen askel keppien suuntaan. Hinkattiin jonkun aikaa kohtaa, missä oli kaksi hyppyä vähän kuin V-muodossa. Kolme variaatiota: poispäinkääntö / saksalaistyylinen sokkari ja valssi / pakkovalssi ja valssi. Elina huomautti, että katsoin hyppyjä, enkä koiraa. Tosiaan! Ohjaaminen oli aika paljon järkevämpää ja ajoitus parempaa, kun katsoi koiraa, eikä siivekkeitä/esteitä. Pitääpä kiinnittää tähän huomiota useammin. Sitten saatiinkin juosta suoraa ja Pumalla rupesi rimat räpsymään. Ensinnäkin sain ohjeeksi juosta suorat lujempaa. Jotenkin jään aina odottelemaan ja varmistelemaan. Toiseksi saatiin kotiläksyksi tehdä vedätyssuoria, ja palkata kun rimat pysyy. Palkan voi tiputtaa tai laittaa valmiiksi maahan. Tämä on ehdottomasti seuraavan treenin teema! Lisäksi täytyy tehdä häiriötreeniä hypyillä, koska Puma kuulemma tiputtaa herkästi mun pään käännöstä. Eli päätä kääntelemään ja palkkaamaan kun rimat pysyy. Hyvä huomio tuokin, enpä ollut siitä ennen tietoinen. Niin paljon kuin tykkäänkin treenata itsenäisesti, on tosi hyvä käydä välillä ohjatuissakin treeneissä, varsinkin Elinan tapaisella huippukouluttajalla. Tulee aina todella hyviä vinkkejä ja ohjeita ja korjataan sellaista, mitä yksin treenatessa ei edes huomaa.

Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa tokoa. Salon koirahallilla oli epikset, ja olin ilmonnut sekä Puman että Thelma AVO-luokkaan. Tarkoitus oli tarkistaa kokonaisten liikkeiden toimivuus kisamaisessa tilanteessa. Thelman kanssa meni tosi hyvin, se on vaan niin ihana tyyppi kun se parantaa aina kisatilanteessa ja on aivan täpinöissään. Haukkui jonkin verran liikkeiden välissä, en ehtinyt kauheasti purkaa siitä virtaa ennen suoritusta. Seuruussa haahuili jonkin verran, mutta käännökset oli hyviä. Jäävät liikkeet oli hyviä ja yllättäen luoksetulo oli tosi hyvä! Pysähtyi pelkällä odota-käskyllä oikein nätisti. Nouto oli vähän hassu: lähti ilman lupaa mutta jäi parin askeleen päähän, lähetin siitä, otti ehkä vähän vinosti kapulasta kiinni mutta toi loppuun asti. Tiputti kapulan maahan ennen käskyä. Silti, ihan hyvä suoritus Tepsulta, kun nouto on se liike, mitä ei olla koskaan ennen oikein tehty kisamaisesti. Kyllä se siitä! Kaukot oli niin mahtavat, rupesi itseäkin naurattamaan täpäkkyys. Maahanmenossa laittoi lopussa vielä leuan maahan. Höpsö! Hypyssä ei mennyt eka käskyllä istumaan, mutta muuten ihan kivasti. Palkkasin aina liikkeiden välissä joko lelulla tai namilla. Ihana Tepsukka, sijoittui toiseksi ja tienasi itselleen ja kavereillekin ruokaa Musch-lahjakortteina. Kyllä sen kanssa kehtaa jo virallisiinkin mennä, noutoa vielä paremmaksi niin avot.
Pisteet:
1. Paikalla makaaminen 9 (vasta toisella käskyllä perusasentoon)
2. Seuraaminen 9,5
3. Maahan meno 10
4. Luoksetulo 10
5. Seisominen 9,5
6. Nouto 7,5
7. Kaukot 10
8. Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9,5 (haukkumisesta lähti 0,5 p)
Yht. 187,5 p KP

Tepsutin ♡ 

Puman kanssa ei tehty paikallaoloa, kun mulla oli kaksi koiraa samassa luokassa, mutta muut liikkeet tehtiin. Seuruu alkoi ihan ok, mutta sitten oikealle käännöksissä jäi jälkeen ja muutenkin kyllä taas haahuili niin, että prkl kun turhautti. En tykkää! Täytyy ainakin oikealle käännöksiä treenata, ja varmaan pidempiä pätkiäkin, jotta saatais haahuilua pois. Maahanmeno oli minusta hyvä, palkkasin liikkeen jälkeen. Luoksetulossa käytin seiso-käskyä, ei pysähtynyt, sanoin uudestaan ja annoin käsiavun niin viimein pysähtyi. Sillä oli se "mitäh en ymmärrä"-ilme naamalla, ärsyttää kun  koira tekeytyy tyhmäksi. En palkannut tätäkään. Seisominen oli hyvä, mutta kun menin Puman taakse, se kääntyi poikittain. Tämä nyt oli osaksi tiedossa, että on sille vaikea. Nouto oli ihan ok, mutta pomppaa heti ylös kun siltä ottaa kapulan suusta, joten pitää harjoitella sitä että jää istumaan ennen vapautusta. Taisi myös törmätä muhun palautuksessa. Kaukot oli varsinainen vitsi, jokaisella ylös-käskyllä nousi ja käveli mua kohti. Estehyppy sentään oli oikein nätti. Viikolla kun sitä treenasin, kiersi paluuhyppyä, nyt sentään muisti hypätäkin. Huh että toko Puman kanssa on jotenkin raskasta, se on niin epäluotettava eikä siitä ikinä tiedä, viitsiikö se nyt tehdä tai tajuaako se vai ei. Noh, treenataan nyt silti nuo AVO-liikkeet, ei se nyt mitään rakettitiedettä ole ja vaatii multa vaan kärsivällisyyttä. Extratreeniin seisominen liikkeestä ja luoksetulo ja kaukot. Kaukojen istumiseen otan nyt uuden käskyn ja opetan ihan nenästä vetämällä hittolainen. Onneksi on terapiaterrieri, muuten voisin jättää koko tokon. Ja Puman puolustukseksi, onneksi agility on meidän ykköslaji ja Puubis on siinä sentään ihan pätevä!
Puman pisteet

1. Paikalla makaaminen 0 (ei tehty)
2. Seuraaminen 9
3. Maahan meno 9,5
4. Luoksetulo 8
5. Seisominen 8,5
6. Nouto 9,5
7. Kaukot 0
8. Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10 (oli se suht reipas sentään)
Yht. 127 p

Puumis on ihan kuutamolla

No comments: