Sunday, 14 October 2012

Puman ensimmäiset agilitykilpailut!



Sohvalla lepää väsynyt mutta onnellinen ykkösluokkalainen. Agilityura alkoi tänä viikonloppuna viiden startin rykäisyllä. Lauantaina matkattiin Kirkkonummelle ja tänään kisattiin Turussa. Kisat meni pääosin paljon paremmin kuin olin etukäteen ajatellut, vaikka se puomin ongelma pysyikin voittamattomana ongelmana, mutta itse radoista selvittiin kunnialla!

Lauantaina oli kaksi agilityrataa. Eka radalla oli puomi heti toisena esteenä, joten päätin, että jos Puma ei pysähdy, niin laitan sen istumaan ennen jatkamista. En halunnut ottaa puomia uudestaan koska sitten ei olisi voitu jatkaa loppurataa, ja sitähän me kuitenkin tultiin kokeilemaan. Puumis ei sitten tietenkään pysähtynyt siinä puomilla, joten jatkettiin sitten istumissa käymisen kautta eli siinä vaiheessa oli jo hylly saatu. Rata jatkui kuitenkin ihan kivasti, kepit meni hyvin, sitten tuli keinu ja siitä lipesi kyllä aika vauhdilla, jatkettiin taas ja A-esteelle tein puolivalssin eteen jotta sain koiran oikeaan putken päähän, sen ansiosta A:n kontakti oli vähän kyseenalainen. Jälkeenpäin tajusin, että sokkari A:n jälkeen olisi ollut parempi vaihtoehto. Näin oli kuitenkin kisaura korkattu, ja olin ihan tyytyväinen! Puma ei ollenkaan ujostellut vaan oli ihan innoissaan radalla ja haukkui menemään joten siltä osin kaikki kunnossa. Ennen toista rataa käytiin ulkona treenaamassa keinua, siihen on nyt pakko ottaa pysähdys mukaan. Lähdössä Puma lähti hipsimään ennen lupaa ja tuli jopa eka hypyn ohi ennenkuin katsoin. Kävin palauttamassa lähtöön ja sitten otettiin hallittu startti. Rata sujui ihan mukavasti, A:ta en edes katsonut mutta ei siitä virhettä tullut ainakaan ja keinulla pysähtyi, avustettuna mutta silti. Lopussa sitten puomi, taas juoksi ihan pokkana läpi joten nyt kun puomi oli radan lopussa, päätin ottaa uudestaan. Otin uudestaan koko kuvion putkelta lähtien ja tuomari ei oikein tykännyt tästä kun pilli rupesi soimaan, mutta minusta ei nyt niin paljon aikaa tuhlattu tuon takia että se olisi ollut jotenkin kamala rike. Nyt pysähtyi puomille, mutta en muistanut sitten pyytää nenäkosketusta ennen vapautusta, hups heijaa. Hylly siis tältäkin radalta, mutta menoon taas tyytyväinen (video).

Tänä aamuna sitten hyvissä ajoin kisapaikalle, jotta ei tulisi kiire kun starttinumero oli ykkönen ja halusin vielä treenata puomia ennen kisoja. ATT:lle saavuttuani tajusin, että esteet oli ulkoa jo kerätty pois, mutta onneksi naapuri ja apu oli lähellä. Puomitreenit kissanruoka palkkana meni hyvin, joten oli vähän enemmän taas luottoa että onnistuisi radoillakin. Sitten ilmoittautumaan ja ihmettelin kun kisapaikalla näkyi vain pikkukoiria. Rimatkin oli medikorkeudessa, wtf?! Olin sitten katsonut tai paremminkin jättänyt katsomatta luokan oikean alkamisajan ja olin tuntia liian ajoissa paikalla. Voihan %¤#¤! Ei sitten muuta kuin ylimääräinen kävelylenkki ja kahvioon lukemaan sunnuntain hesaria. Lopulta sitten kisatkin alkoi meidän kohdalta ja päästiin radalle. Muotkan tuomaroima agilityrata sujui oikeinkin pätevästi aina sitten loppuun ja puomille saakka. Ja niinpä vaan Puma juoksi tästäkin puomista läpi! Vaikka niin oli korjattu eilen ja aamulla vielä treenattukin muka kuntoon. Ja pöh. Otettiin puomi uudestaan ja samalla hylly (video). Mua ei ollenkaan haittaa hyllyt tai ilman tulosta jäämiset, ollaan mieluusti ykkösissä, mutta se mua riipii, ettei Pumalla kaikesta yrityksestä huolimatta ole vieläkään minkään tason käsitystä puomin pysäytyksestä! Toisella agiradalla taas sama juttu (video), sitten alkoi oikeasti jo huumori loppua. Onneksi viimeinen rata oli hyppyrata eikä tarvinnut huolehtia puomiongelmista. Alussa koira vähän lipsahti selän taakse mutta sain ongittua ja suoran putken jälkeenkin oli kiltti ja jatkoi eteenpäin vaikka kysyi. Loppusuorallakin vähän kyseli, mutta nollalla oltiin maalissa joten eka luva ansaittu sijoituksella 2 (video).

Yhteenvetona:
+ suoriuduttiin kokonaisista radoista mainiosti
+ Puma oli innoissaan menossa radalle ja toimi ohjauksellisesti hyvin
+kepit toimi, varmuus hyvä, nopeutta varmasti tulee vielä lisää
- puomi katastrofi
- lähdössä pysymisessä epävarmuutta

No comments: