Thursday, 10 June 2010

Yksityisopetusta

Keskiviikoksi olin varannut Elinalta yksityistunnin, kuinka dekadenttiä! Ü Tehtiin ratatreeniä, joka tuli tehtyä sitten lyhyemmissä 4-5 esteen pätkissä koska haastetta riitti ainakin mulle! Elina huomasi heti suurimman ongelmani ohjauksessa, eli sen että jään odottelemaan koiraa turhaa. Myöskin valsseissa oli paljon parantamista, lisää ennakointia vaan rohkeasti. Juuri niitä asioita joita itsekin kouluttaessani korostan, mutta eihän niitä tietysti itse osaa itseltään korjata. Sain myös hyvän neuvon rataantutustumiseen eli kannattaa katsoa maamerkit muista esteistä, missä pitää milloinkin olla. Onhan näitä viime aikoina käynyt että olen jäänyt odottamaan koiraa ja sitten liikkeelle lähteissä ollutkin ihan väärässä kohdassa - eli ei näin!
Thelma oli kovin innoissaan ja teki hyvin töitä, 45 min jälkeen se oli kyllä melkoisen kuumissaan ja hyytynyt. Saatiin kuitenkin hyviäkin pätkiä tehtyä.

Lopuksi Lulu sai myös oman 15 minutes of fame. Otettiin sillä ihan vain ensimmäistä 3 hyppyä (+ pussi) eri tavoilla. Tällainen toisto ei kyllä Lululle sovi, se tylsistyi aika äkkiä. Treeni oli sille aivan liian junnaava, täytyy ensi kerralla ehdottaa jotain vähän vauhdikkaampaa radanpätkää meidän junnulle.

Keppejä ollaan harjoiteltu nyt kotona, molemmilla koirilla menee 2 porttia tosi kivasti, Lulullakin portit tulevat koko ajan lähemmäs ja muutaman päivän jälkeen ne varmaan voi jo laittaa suoraan. Loistava systeemi tämä 2x2, ei voi kuin suositella!

Eniten ollaan kuitenkin vaan nautittu lomasta ja auringosta, linnunlaulusta ja heinäpelloista.

No comments: